Lahden Sienipäivät 2017

blank

 

Hip Hip Huraa!

Edeltävän viikon lähimaaston pikatsekkaus antoi luvan odottaa jonkinlaista satoa sienipäiville. Tatteja ja kantarelleja oli näkyvissä jonkin verran, joten innolla odotimme tulevien sienipäivien löydöksiä.

Sienipäivät käynnistyivät perinteisesti perjantai- iltana, kun Anu töiden jälkeen suuntasi auton keulan kohti Lahtea. Anun saavuttua laitoimme saunan tulille ja aloimme suunnitella seuraavan päivän ohjelmaa sienikaveri Eevan metsäopastusta varten. Tutkimme lähialueiden maastokarttaa ja valitsimme sopivia sieniretkireittejä. Tähtäimessä oli myös löytää sienikotolaisille uusia aluevaltauksia.

Lauantaina Eeva saapui innokkaana paikalle. Odotellessamme sadekuurojen väistymistä Eeva esitteli ohjeistuksemme mukaista metsävarustustaan. Selvästi sienikorin kahva poltteli jo kädessä. Sadekuurot väistyivät ja pääsimme metsään.

Valitsemamme maasto oli sopivan helppokulkuinen ja “tattirikas”. Ajatuksenamme oli totuttaa Eeva tunnistamaan ja löytämään herkkutatteja. Alussa tuntui, että maastossa on hieman hiljaista, mutta sitten alkoi iloisia hihkahduksia kuulua! Hei, tässä taitaa olla herkkutatti! Ja täällä! Ja kantarelleja!

Pienellä tauolla nautimme eväitämme ja Eeva tarjosi meille valmistamiaan luomu- ja terveyssnacksejä; raakasuklaata, siemenleipää ja jotain palleroita. Se oli uusi ja mielenkiintoinen makukokemus.

Retki oli kokonaisuudessaan onnistunut, sienikorit saivat sopivasti täytettä ja Eeva vielä perillä jäi seuraamaan sienten käsittelyä säilöntää varten. Seuraavana päivänä olikin kiva kuulla, että kuivuri oli hankittu, Eeva oli käynyt omalla sienireissullaan ja tattisaalis olikin jo kolminkertainen. Hyvä Eeva!

blank     blank

Sienipäivien jatko sujui uusiin metsäalueisiin ja niiden antiin tutustuessa, tuloksena olikin uusia apajapaikkoja. Sikurirouskuja,  MTS:ää (mustatorvisieniä), HT.tä (herkkutattia), kuusenleppärouskuja ja haaparouskuja. Ja niinhän siinä kävi, että sienihulluus iski emmekä malttaneet lopettaa ennenkuin hämärä laskeutui. Päämajaan saavuttuamme todellisuus oli kohdattava – hyvin runsas sienisaalis odotteli käsittelyä! Sauna lämpenemään ja saaliin kimppuun. Kello olikin lähes 04 ennenkuin saimme sienet renslattua ja pään tyynyyn.

Kokonaisuudessaan LSP 2017 tarjosi runsaan sadon, hienon syyssään, upeita metsähetkiä ja kirsikkana kakussa uuden sienituttavuuden – NOKIROUSKUN. Nokirousku on harvoin runsaslukuinen  mutta meillä kävi munkki ja löysimme oikein jackpotin.

blank

Metsän antimia ja pikku pistos

blank

Snappertunaan vanhempien mökille ja iskän kanssa sienimetsälle. Espoosta löysin jo mustatorvisienet poikineen, eli hinku oli kova korintäytölle! Kurvattiin auton kanssa niin sanotuille varmoille paikoille, mutta hiljaista oli… Mukana oli onneksi poimuri ja ämpäri, niin mustikat saatiin talteen. Jokunen kantarellikin löytyi. Vaihdettiin siis paikkaa ja seuraavasta kohteesta löytyikin jo enemmän saalista. Yksi entinen metsäneläväkin, ehkä ilveksen saalis?

blank

Kori alkoi täyttyä. Kantarelleja, herkkutatteja ja mustatorvisieniä. Jopa suuri herkkuni sillihapero( tosin vain yksittäinen löydös) paljasti itsensä 🙂 Näitä kun löytäisi enemmän! Ja niinhän siinä sitten kävi, kun erkaannuttiin sienien perässä toisistamme, että perinteinen eksyminen tapahtui… Huhuilut kuuluivat jonkin aikaa, kunnes hiljeni.

Onneksi olin vaihtanut puhelinta vanhasta “akku loppuu”- versiosta ja appina oli karttapalvelu. Reittiviiva kehiin ja metsätie löytyi ja niin autokin!blank

blank

Auto löytyi ja siinä se iskä hotki vattuja puskista… Minä liityin joukkoon, kunnes yhtä oksaa nostaessa huomasin sen alta kuhinaa…Ampiaispesä! Lähti akka kuin hauki rannasta ja vain yksi amppari ehti pistää korvaan. Avuksi rahkasammalta vanhan kansan oppien mukaisesti ja kyllä helpotti polte heti 🙂

blank
Rahkasammalta

Kyllä metsässä on mukavaa… Tosin yksi punkki löytyi kaulasta, minkä irroitin ja rokotus on hoidettu, eli ei hätiä mitiä. Ja saihan sitä pakkaseen ja mahanpohjalle herkkuja!

Terkuin Anu

blank
Mustatorvisieniä

 

Sieniretki Espoossa 2016

Herkkutatti
blank
Parin tunnin pyrähdys metsässä tuotti mukavasti saalista

Pitkästä aikaa metsässä Espoossa ja täsmäiskuna ajattelin käydä ns. Varmat paikat läpi.

Suuntasin paikalle, missä on aina ollut hyvä mustavahakaspaikka, mutta siinä möllötti jotain ihan toisenlaista. Frisbeet lentelivät puiden lomassa ja porukkaa oli melkoisesti.

Metsään olikin rakennettu frisbee-golfata ja laji näytti kyllä varsin mielenkiintoiselta, pitääpä joskus kokeilla… Vaikka rehellisyyden nimissä pikkaisen harmitti tuo apajapaikan menetys…

blank
Tästä löytyi aiemmin mustavahakkaita
blank
Apajapaikat muuttuvat

 

 

 

 

 

 

Siirryin takavasemmalle ja syvemmälle metsän puolelle ja kyllähän sieltä löytyi

korintäytettä mukavasti. Suppilovahveroitakin jo nousussa, taitaa tulla hyvä sienisyksy 🙂

Terkuin, Anu

blank
Mustavahakkaita löytyi runsaasti

Snappertunan Sienipäivät 2014

blank

Kovin odotettu sienikotolaisten superviikonloppu käynnistyi torstai-iltana kun autojemme keulat suunnattiin työpäivien päätteeksi kohti Karjaata. Ennusmerkit mahdollisista monipuolisista sienisaaliista olivat lupaavia, ja mukaan olikin pakattu iso määrä pakastusrasioita. Ja pahvisia laatikoita. Ihan varoiksi vaan :D.

Noh, torstai oli jo lähes perjantain puolella kun saavuimme tukikohtaamme. Siinä hetki vaihdettiin kuulumisia, suunniteltiin perjantain maastoja ja no – lauleskeltiin ukulelen säestyksellä ikivihreitä 😉

Hyvien yöunien ja aamupalan  jälkeen eväiden tekoon, ja suunta kohti apajia..

Toiveissa oli löytää mustatorvia ja tatteja, niin ja rouskuja. Ensin pysähdyimme jo tutuksi tulleeseen mustavahakasmaastoon. Ja hetken kun valtelimme, niin Jippikayjee! Maasto ei pettänyt, siellähän niitä oli 🙂 Aika runsaastikin vielä.. Samoilta huudeilta löytyi vielä jokunen tatti ja haaparouskukin… mutta ei mustatorvia… vaihdoimme paikkaa edelleen mustatorvien toiveissa.. ja muutama ressukka löytyi paikanvaihdon jälkeen, mutta saaliin määrällä ei tosiaan voinut juhlia. No onneksi rouskuja ja mustavahakkaita löytyi reilusti. Ne kun illalla esivalmistelimme niin hups – kellohan oli jo aika paljon.

blank

Mutta rantasaunan taika oli kuitenkin vielä koettava… kirkas tähtitaivas, ei valosaastetta eikä mitään ylimääräisiä häiritseviä ääniä.. Hieno hetki…siinä kun rantakalliolla istui ja katseli taivaalle, niin tuli ajatelleeksi yhtä sun toista…

Noh lauantaina sitten kunnon unien ja aamupala-eväs rituaalien jälkeen suunnattiin jälleen maastoon… tällä kertaa hieman kauemmas… mutta niinhän siinä kävi, että metsähakkuut olivat nyt “pilanneet” ne varmat paikat, ja kuivuuskin vaivasi niitä seutuja.. ja eiku takaisinpäin… päätimme kuitenkin jalkautua matkanvarrella vielä yhdelle metsätielle ja käveleskellä tutkimaan maastoa… kuivaa oli sielläkin… muutama mantelihapero löytyi, ja lisää haaparouskuja ja sitten… löysimme aarteita… leppärouskuja- oi mikä ilon päivä!  Sitten kun niitä muutama oli löytynyt niin aloimme näkemään niitä lisääkin! Ja ihan komea saalis niistä kertyikin.

blank
Kuusenleppärouskuja

Olihan meillä myös jännityksen hetkiä siinä kävellessä. Sama hiekkatie on ollut vissiin eläintenkin suosiossa… oli pientä sorkanjälkeä, isompaa ja TOSI isoja sorkanjälkiä. Niin ja pieniä tassunjälkiä – ja ISOJA tassunjälkiä… vähän jäi mietityttään oisko kuitenkin ollut Ilves kyseessä? Sellainen oli kuitenkin alueella nähty. No tiedä tuosta sitte 🙂

Illalla jälleen saaliin valmistelua, saunaa ja hieman lautapelejä.. ja unta sukkulaan 🙂

Sunnuntaina sitten nukuimme pitkään, siivoilimme mökin ja nyyh, suunta takaisin kotia kohti. Hieno sää suosi meitä koko viikonlopun, sillä kun alkuillasta saavuin Lahteen niin koleus ja sade tervehtivät reipasta sienihullua…

No, ihan niin runsas saalis ei ollut kuin kolme vuotta aiemmin, mutta tyytyväinen saaliiseen toki olen. Täällä lahdessa kun on ollut kovin, kovin hiljaista tuolla sienimetsässä.

 

 

 

Syyskuun sienisatoa

blank

Syysflunssa iski, mutta onneksi ehdin eilen metsäretkelle Espooseen. Aluksi tarkoitus oli käväistä vain katsomassa, josko mustavahakkaat olisivat nousussa. Kävelin ensin paikoille, mistä niitä on löytynyt joka vuosi ja kah! Siellä niitä olikin mukavina rykelminä, ja ehdin vielä ennen toukkia. Ja siitähän se sitten lähti! Teki mieli tutkia uusia reittejä ja mielessä pyöri suoranainen himo löytää uusia mustavahakaspaikkoja. Ja samassa eteen aukesikin kehnäsienipolku. Nuoria yksilöitä…myssypäitä. Veitsi heilumaan ja kori sai täytettä. Hyräillen eteenpäin ja HALT: Mustatorvisieniä!!! Paikan koordinaatit heti muistiin tulevia vuosia varten ja pakkohan se oli ottaa oikein selfie: “Torvet metsässä”-teemalla…

blank
Kyllä hymyilyttää, kun löytää uusia apajapaikkoja

 

 

blank
Tuttu mustavahakaspaikka ei pettänyt

 

 

 

 

 

 

 

Ja metsässä käyskentely jatkui, ketään ei näkynyt tai kuulunut missään, vain metsän eläimet rapistelivat ja ääntelivät. Ja kyllä ne uudet urat tuottikin tulosta, meinasin astua päälle! Uusi mustavahakaspaikka löytyi! Paljon pieniä nousukkaita ja kunhan flunssa helpottaa, niin metsään on päästävä noukkimaan ne isompina. Metsäkoodit muistiin ja kohti rinnettä, missä on aina ollut keltahaperoita…Olihan niitä, mutta vain kolme ja sitten silmät nauliintuivat tatteihin….Ruskotatteja! Joku on niitä kutsunut kuulemma köyhän miehen herkkutateiksi, mutta kyllä ne kolmen tähden leimalla ainakin sienikirjoissa esiintyvät, ja ovat sienikotolaisten mielestä oikein maukkaita.

blank
Ruskotatteja

Kun paluumatkalla kohti autopaikkaa löytyi vielä haaparouskuja, lampaankääpä ja kuusenleppärousku, oli hyräily entistäkin duurivoittoisempaa ja hymy herkässä.

blank
Sienisaalis ja puuhastelua tiedossa

Kotona perkaushommat käyntiin. Maisteltiin pojan kanssa siinä ohessa pannulla pyöräytettyjen isohaperon, keltahaperon ja kuusenleppärouskun aromeja kuin viininmaistajaisissa ikään ja todettiin, että jokaisella on oma hieno makunsa ja kyl on hyvää!

 

Sieniterkuin Anu

 

 

 

 

 

 

Herkkutatteja ja uusi löydös

blank

Viikonlopuksi vanhempien mökille ja metsään. Elokuu oli jo pitkällä ja suunnistimme tutuille apajapaikoille. Kyllä! Kantarelleja oli, ja jotain, mitä en aikaisemmin ollut löytänyt….Voisiko olla näin hyvä mäihä ??? Kultarouskuja…. Valkoinen maitiaisneste ryöpsähteli runsaasti ja sillintuoksu pöllähti, sienikirjojen kuvat täsmäsivät. Suomen sieniseuran Facebook- sivustolle kuva menemään ja olihan muutkin näitä löytäneet juuri nyt. Jes, ensimmäistä kertaa osui kohdalle ja pitihän tätä kehuttua herkkua pyöritellä hetki pannulla voin kera ja maistaa. Hyvää oli! Taas uusi omanlainen maku, ihan erilainen taajuus, kun millään muulla sienilajilla.

 

blank
Kultarouskut matkalla pannulle
blank
Kantarelleja

 

Iltasauna ja uinti sekä ajatukset kohti seuraavia apajia. Seuraavana päivänä uudessa paikassa oli myös hirvikärpäsiä, ne viholaiset! Vaikka hirvikärpästakki oli päällä, niin joku löysi tiensä rintsikan sisälle ja puri tissiin- auts! Hirvikärpässuojausta on siis tehostettava!!! Mutta mitäs sieltä sammaleikosta pilkistikään? Nousevia herkkutatteja! Sato oli siis nousemassa… Mökkisaalis talteen ja kotiin.

blank
Herkkutatti

 

 

Elokuun vika viikko ja tunnustelu Espoon metsiin. Voi mahoton, mikä määrä herkkutatteja ja ihan priimaa kamaa. Tällaista satoa en ole kyllä vielä koskaan nähnyt! Metsään heti, kun ohjelmasta löytyy pieni rako ja kuivuri yöksi jauhamaan! Tätä syksyä muistellaan vielä pitkään… Herkkutatit, mmmmmm 🙂

Sieniterkuin, Anu

blank
Kuivuri täyteen ja tatit talteen
blank
Tunti metsässä ja kasa herkkutatteja!

Keväinen sieniretki

blank

Käki kukkui ja facebookissa näkyi useita korvasienipostauksia. Olin löytänyt jo muutaman yksilön Espoosta ja himotti lähteä oikein kunnon metsästysretkelle.  Sain houkuteltua iskän mukaani korvasienijahtiin. Suuntasimme Raaseporin alueelle, missä oli muutamia sopivan vanhoja hakkuualueita. Auto parkkiin metsätien reunaan ja mitäs-mitäs!  Huomasin terävän ruskean kärjen kurkkimassa läheisestä ruohikosta. Lähempi tarkastelu paljasti pienen kartiohuhtasieniesiintymän! Ensimmäinen löydös ikinä! Mikä munkki! Jippii!

blank
Halkaistu kartiohuhtasieni
blank
Kartiohuhtasieni

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Huhtasienet mukaan ja kohti hakkuualuetta. Ensimmäinen alue natinkia, vaihdettiin toiselle, vanhemmalle hakkuulle, minkä saavuttaakseen piti kulkea yhden metsän poikki. Ja mitäs sieltä löytyi!?! Pulkka puujaloilla… Menninkäisten sateensuoja? Vai puunkuljetus-pulkka?

blank
Metsästä löytyy kaikenlaista…

Toinen hakkuualue oli kuitenkin yhtä hiljainen korvasienten suhteen, kuin oli ensimmäinenkin. Kolmas toden sanoo ja paikka vaihtui. Nyt oli kyllä edessä niin lupaavan oloinen hakkuualue että! … Jos olisin korvasieni, niin varmasti kasvaisin siellä! Tässä vaiheessa aurinko porotti armottomasti, hellelukema +27….ja korvasienet loistivat poissaolollaan. Suosiolla mökille ja pakkohan ne huhtasienet oli paistaa heti voissa ja maistaa. Mikä makunautinto! Ja eihän sitä voinut vielä luovuttaa, vaan köpöttelin vielä pienen kierroksen lähialueella ja sehän se sitten kannattikin: komeita korvasieniä pikku muhennosta varten. Myrkyt ensin pois keittämällä  Eviran ohjeitten mukaan ja kokkailemaan.

Kyllä kannatti tarpoa ja hikoilla, ehkä joskus vielä se superesiintymäkin osuu kohdille…

Terkuin, Anu

blank
Komea korvasieni

 

 

Lahden Sienipäivät 2013 – vihdoinkin

Kantarelleja

Odotettu viikonloppu … perjantai-iltana työpäivän päätteeksi Anu saapui Lahteen ja jo perinteiset Lahden sienipäivät starttasivat rennolla valmistautumisella maastoreittien suunnittelun ja saunomisen merkeissä.. Mennyt työviikko tuntui sen verran unipankissa, että päätimme maksaa ensin univelat pois ja nukkua hyvin.

Ja hyvinhän se nukuttikin – reippaan 10h elpymisen jälkeen olimme valmiina suuntaamaan tutuille lähimaaston mustatorvisienimestoille. Pikkainen hidastava tekijä tosin oli… nimittäin olo oli kuumeinen ja kurkussa oli varsin ikävä olo.  No mitäpä sitä muuta kuin särkylääke naamariin ja menoksi… metsään oli päästävä.

Siinä sitten pari MTS (mustatorvisieni)- paikkaa tsekattiin ja kovin tyhjältä näytti.. päätimme kävellä vähän kauemmas, tutulle apajapaikalle… mutta mitä, mitä? Apajapaikka olikin jäänyt hakkuualueen alle. Harmituksen harmitus!

blank

No eikai siinä sitten auttanut muu kuin jatkaa eteenpäin ja tutkia uusia alueita. Ja niinhän se on että niin kuin elämässä muutenkin, usein pettymysten jälkeen tulee kuitenkin niitä uusia ilon hetkiä. Niin kävi nytkin. Ensin vastaan tuli aivan yllättäen loistava mustavahakaslöytö ja hetken päästä ehkä mahtavin lampaankääpäapaja ever. Ihan priima tavaraa – ja paljon. Sienikorit täyttyivät mukavasti, tytöillä oli taas hymy herkässä, eikä pikku kuume tuntunut enää missään.

blank

Vielä pieni tsekki- muutamat kehnäsienet ja kantarellit mukaan ja suunta takaisin ja ruuanlaittoon. Illaksi oli luvassa Anun erikoista – kevätkananpoikaa lampaankääpäkastikkeella. Voi pojat – ja tytöt kun se olikin hyvää.

blank

Siinä sitä sitten ruuanlaiton ohessa siivoiltiin ja käsiteltiin saalista ja ihailtiin mahtavalaatuisia lampaankääpiä. Ja niinpä päätimmekin tehdä seuraavan tähtisieniesittelyn – lampaankäävästä.

Sen verran tuli päivällä laitettua tossua toisen eteen, että saunan jälkeen sienikotolaiset olivat aika valmiita unten maille..

Päivä 2 – sunnuntai

Olipas mukava herätä hyvin nukutun yön jälkeen kun ei kurkkuunkaan koskenut ollenkaan. JEE! Siinä sitten aamupalalla suunniteltiin tulevaa metsäreissua. Päätimme siirtyä hieman kauemmas ja tutkia ehkä uusiakin maastoja. Eväät ja maastokartta mukaan ja menoksi.

Hakkuita oli tehty sielläkin, mutta kun kävelimme hieman kauemmas niin maastokin muuttui ”ehjäksi” ja voi… se ikävä kopsahtelu alkoi…. Ne hirvikärpäset… inhottavia otuksia, jotka aina löytävät jostain tiensä sinne hirvikärpästakin sisään…

No mutta, nyt olimme kuitenkin uusilla alueilla, ja toiveena oli löytää lisää mustavahakkaita… ja nyt niitä löytyi. Paljon. Harmi vaan kun niin monet oli kovin syötyjä. Saimme kuitenkin varsin hyvän saaliin mukaamme. Korissa oli palatessa pari hyvää herkkutattia,  muutama sillihapero, mustavahakkaita, kantarelleja, kehnäsieniä ja rouskuja.

blank

blank

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ajelimme takaisin ”tukikohtaan” vielä emme kuitenkaan malttaneet lopettaa, vaan kävimme vielä käveleskelemässä lähimaastoissa mustavahakkaiden ja MTS:n toiveissa. No eipä tullut tällä kertaa enään lisää korintäytettä (paitsi Anulle kanttarelliapaja). Siispä saaliin perkkaukseen ja ruuanlaittoon.

Mahtava sää helli sienikotolaisten jo perinteisiä Lahden sienipäiviä, ja mikäs sen mukavampaa kuin tehokkaan työviikon päätteeksi saa tuulettaa ajatuksia ja olemusta samoilemalla raikkaassa ulkoilmassa. Siinä sitä lataa akkuja tulevaan viikkoon. Sitten onkin taas viikonloppu ja luvassa uusi sienireissu ja ”sienikujeet”.

Sieniterkuin

Päkä

Lampaankääpä

blank

Tässä sieni, minkä sienikotolaiset oppivat tunnistamaan sienestysinnostuksen  alkuvaiheessa. Tuo vaaleankellertävä möykky oli helppo spotata maastosta ja kun ne vielä kasvavat ryhminä, sai sienikoriin nopeasti täytettä. Lampaankääpä on herkullinen sieni ja soveltuu säilöttäväksi monella tapaa.

blank
Ryhmä lampaankääpiä

Lampaankääpä on jämäkänoloinen tapaus, malto on kiinteää ja valkoista. Alapuolen pillit ovat ihan matalat ja jalka on paksu. Typäskääpä näyttää samanlaiselta, mutta eron huomaa viimeistään pannulla, sillä lampaankääpä kellastuu paistettaessa, typäskääpä ei.

Jos on ensimmäistä kertaa lampaankäävän parissa tai muuten epävarma tunnistuksessa, on hyvä tutkia sienikirjoja ja vaikka kysyä neuvoa joltakin kaverilta, joka on kokenut sienestäjä. Myös Martoilta löytyy sienineuvontaa. Lampaankääpä on opettelemisen arvoinen sieni ja sillä on hyvä korvata liha monessakin reseptissä.

blank
Toukka ehti ensin apajalle
blank
Lampaankääpä muuttuu keltaiseksi paistettaessa

 

 

 

 

 

 

 

Lampaankäävän voi paistaa pihviksi, siitä voi valmistaa herkullisen muhennoksen tai vaikka kääräistä taikinaan ja friteerata. Sienikotolaiset kokeilivat myös kehnäsieni-lampaankääpäyhdistelmää, mikä oli erittäin maukas.blank

blank

Keltahapero

blank

 

Nuo mainiot haperot-varsinkin herkullinen keltahapero on sienikotolaisten suosiossa. Plussana yleisyys ja runsas sato, harmitusta aiheuttavat vain toukat, jotka joskus ovat vikkelämpiä, kuin kerääjät. Keltahapero on suhteellisen helppo tunnistaa keltaisen lakkinsa ja murtuvan rakenteensa vuoksi. Haperoilla ei ole lainkaan maitiaisnestettä. Jalka on valkoinen ja malto on valkoista.

Sienikirjoja tutkimalla keltahaperon oppii  erottamaan munahaperosta(mikä on myös syömäkelpoinen) ja harvinaisemmasta sinappihaperosta(mikä on lievästi kirpeä). Myös kokeneemman sienikaverin opastuksella tulee sieni tutuksi.

blank
Lakin pintakelmu irtoaa helposti

 

Sienikodon tutustuminen haperoiden maailmaan tapahtui aikoinaan Anun isän opastuksella ja aluksi punaisenvärisissä haperoissa olevien kirpeiden yksilöiden erottaminen tuntui haastavalta ja niinpä haperot jäivät joksikin aikaa taka-alalle, kunnes suoritimme makutestejä ja ihastuimme erityisesti keltahaperoon, jonka keräämisestä oli hyvä aloittaa. Sienikirjojen avulla haperomaailma on laajentunut entisestään ja nykyään haperot noukitaan koriin ja talteen 🙂