Vihdoinkin – metsäretkiä.

blank

Voi kuinka tätä onkaan odotettu! Hyvissä ajoin ennen viime viikonloppua sovimme naapuruston Kielon kanssa menevämme lauantaina oikein kunnon sieniretkelle, eväiden kera. Hänen koiransa Viivikin pääsisi reippaalle maastolenkille.

Suunnitelmissa oli pidempi retki uusille sienimaastoille. Sen verran tuleva retki kihelmöi, että perjantaina unikin vältteli saapumistaan. Kuvat sieniapajista ilmaantuivat jonnekin alitajuntaan heti kun silmänsä sulki. Tai sitten täysikuu teki tepposiaan.

Niin tai näin, kello herätteli lauantai -aamuna hyvissä ajoin. Jouduin käymään töissä ennen suunniteltua sieniretkeä. Mutta voi ettien että – kuulin sateen ropisevan peltikatolle tasaiseen tahtiin, eikä niinkään hiljaisesti. Pettymys oli suuri – eikö vieläkään ?

Kävin töissä suunnitellusti ja tutkittuamme sääennusteita päädyimme siirtämään metsäretken sunnuntaille. Luvassa oli aurinkoinen sunnuntaipäivä. Toivo heräsi uudelleen.

Sunnuntaiaamuna oli suorastaan jännitystä ilmassa. Verhot auki ja jeeee! Auringon säteet kaunistivat syksyistä maisemaa. Ihanaa, kohta metsään. Syksyn ensimmäinen kunnon metsäretki toteutuu. Kahvit termariin ja eväät vyölaukkuun. Korit valmiiksi ja sieniveitset mukaan. Naapuriin, sieltä Kielo ja Viivi kyytiin ja auton keula kohti lähtöpaikkaa.

Metsätien varressa näkyi muitakin autoja siellä täällä. Hieman hiipi jo pelko puseroon että onkohan koko alue jo ihan putsattu? Auto parkkiin ja siellähän olikin mukava pariskunta istuskelemassa retkijakkaroilla. Puolukkametsän antimia siistimässä olivat. Huh, huh. Jospa ne muutkin autokunnat olivat marjametsällä? Noh, siinä samassa kun tavaroitamme keräiltiin kasaan, metsästä asteli reippaasti toinen pariskunta sienikorien kanssa. Olivat käyneet pitkän tsekkauksen yhdellä alueella ja varsin sieniköyhää oli ollut. Muutamia tatteja ja pari kantarellia oli koreihin keräytynyt. Yhdessä tutkimme heidän kulkemaa reittiä kännykän sovelluksesta. Ison alueen olivat tsekkailleet, joten ei ainakaan sinne.

blank
Juha Pakkanen ja maastokarttasovellus

Saimme Juhalta hyvän vinkin mihin ei kannata suunnata, siispä askeleet toiseen suuntaan.

Hetken matkaa metsätietä pitkin ja sitten metsän siimekseen. Eipä tarvinnut pitkään kävellä kun alkoi herkkuja näkymään. Muutamia herkkutatteja saatiin jo alkumatkasta koreihin. Sitten näkyviin tuli vanha kuusikko – sinne siis. Ja kyllä, rouskujahan siellä oli. Priimaa haaparouskua minulle ja mustarouskuja Kielolle. Ja Viivikin löysi mieluisan aarteen. Hirvi oli tullut tiensä päähän ja vanhahkot jäänteet tai ainakin jokin nikamaosa kelpasi Viiville  oikein mainiosti. Sitä hän kantoi mukanaan taukopaikalle saakka.

blank
Kielo ja Viivi taukopaikalla
blank
Viivin löytö

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pienen huilin jälkeen jatkoimme etsiskelyä hyvällä menestyksellä ja koreihin kertyi herkkutatteja ihan mukavasti. Kolmen tunnin rupeaman jälkeen suuntasimme takaisin autolle, nautimme vielä metsäkahvit ja eväsleivät ja kotia kohden.

Palautin Viivin ja Kielon kotiinsa, mutta sen verran jäi sienimaastot polttelemaan että ajattelin käydä vielä pikaisesti tarkistamassa jo aiemmin löytämäni leppärouskupaikan. Pari tuntia siinä vielä meni, mutta kannatti käydä. Vielä niitä vähän löytyi.  Löytyi myös vielä vähän lisää haaparouskuja ja muutama herkkutattikin.

 

blank
Metsä palkitsi kulkijan

Loppuilta kuluikin sujuvasti saalista käsitellessä. Haaparouskut keittelin ja muut pääsivät pannulta pakkaseen. Hyvä retki ja sopiva saalis.

Alkuviikko meni työjuttuja hoidellessa, mutta sitten tiistaina Kielo soitteli että olivat Ingan kanssa lähdössä pikku sieniretkelle, lähtisinkö mukaan? Arvatkaa vaan tarvitsiko kahta kertaa kysyä? Noh ei tarvinnut. Korit autoon, Kielo, Viivi ja Inga kyytiin, auton keula samoille suunnille missä sunnuntaina olimme käyneet. Ai niin, Ingahan on siis myös täältä omilta huudeilta ja hänen ”Taivaallinen Tattikeitto” – resepti löytyy myös kirjastamme  Sienikoto-Luonnosta Lautaselle. Jollet ole vielä kokeillut, niin suosittelen. On nimensä mukaista herkkua.

Nopea siirtymä metsään, korit ja ämpärit kantoon ja herkkuja hakemaan. Iltapäivä oli jo hyvässä vauhdissa, Ingalla hakusessa rouskuja, meillä muilla ei ollut täsmäkohdetta. Paitsi Viivillä hirvenluut. No ne löytyi uudelleen ja meillekin kertyi korien ja sankkojen täytettä sopivasti. Jopa ensimmäiset suppiksetkin nähtiin, tosin hyvin hyvin pieninä alkuina, mutta kuitenkin. Tuleva apajapaikka on nyt tiedossa.

 

blank
Hyvä reissu, taas kerran

Pari päivää arkea jälleen väliin ja sitten oli luvassa vielä yksi metsäretkipäivä. Odotettu sellainen. Pitkäaikainen sienikaverini Laura oli tulossa torstaina seurakseni Lahteen ja kunnon metsäretkelle tänne lähimaastoihin. Hieman jouduttiin kuitenkin tinkimään suunnitellusta aloitusajasta, koska hän oli studiossa viimeistelemässä yhdessä Higher Ground Gospel-kuoron kanssa toteutettavaa joululevyä. Tuon projektin lopputulosta minä odotan kyllä kovasti. Luvassa on takuuvarmaa musiikin ilotulitusta myös konserttikiertueen muodossa. Ainakin minä menen takuuvarmasti tuota kuulemaan ja katsomaan.

Niin mutta se metsäretki.

Odotellessani Lauraa saapuvaksi värkkäsin meille eväsleivät ja keittelin kaffet pikkutermareihin. Hänen saavuttuaan, sekä pienen aterioinnin jälkeen, suunta oli kohti lähimetsiä.

 

blank
Lauran kanssa retkellä

Laurahan on mustatorvisienten ja suppilovahveroiden suuri ystävä. Harmillisesti niitä ei nyt vielä löytynyt, mutta herkkutatteja, lampaankääpää ja voitatteja sen sijaan ihan kivasti. Metsässä nautittujen eväiden jälkeen suunta kotiin ja sienten siivoiluun. Illalliseksi suunnitelmissa oli lohta voitattihöystöllä. Sitä siis kokkailemaan. Saunaa odotellessa oli sopivasti aikaa nauttia illallista ja päivittää kuulumisia.

Muutaman tunnin metsäsamoilu, hyvä ruoka ja sauna vaativat kuitenkin veronsa ja uni kutsui kulkijoita jo suhteellisen aikaisin. Mukava ilta ja oli tosi kiva nähdä taas pitkästä aikaa sieniretken merkeissä. Sovimmekin uudesta sieniretkestä pikapuolin. Suppikset odottelevat löytämistä edelleen.

Oli kaiken kaikkiaan tosi mukava viikko, metsä tarjoili jälleen sitä parastaan. Moni asia saa ihan uuden perspektiivin kun touhu ja kiire hieman hellittää. Mieli lepää, askel kevenee ja taas jaksaa arkea paljon paremmin.

 

 

Yksin metsässä?

blank

Pääsin torstaiaamuna liikenteeseen kohti vanhempieni mökkiä. Kissat naukuivat kuljetuskopeissaan takapenkillä, kun ajelin aurinkoisen kuulaassa syyskelissä menemään.

Olin ehtinyt vain kerran sienimetsälle Espoossa, sormet syyhysivät, metsä kutsui.

Mökillä äiti laittoi kahvit porisemaan ja minä varustukset valmiiksi. Retkivyölaukku, sienikorit, kartta, kompassi… Isä lähti mukaan metsäretkelle sieniä saalistamaan.

blank
Mustatorvisieniä

Vuosien varrella löydetyt apajapaikat eivät pettäneet, mustatorvisieniä löytyi parin syksyn hiljaiselon jälkeen runsaasti. Juuri nousseita mustavahakkaitakin pilkahteli sammaleikosta.

Suppilovahverot, haaparouskut ja vaaleaorakkaat noukittiin korin puolelle innokkaasti.

Vaan eipä ahnehdittu liikaa, sillä jalostukseen oli hyvä varata tovi, rantasaunaankin jo mieli hinkui.

blank
Mustavahakkaat yöksi kuivuriin

Perjantaiaamuna lähtö tyssääntyi alkuunsa. Kirjaimellisesti, sillä isän autosta oli yksi rengas tyhjänä. Sinänsä homma hoituisi vararenkaalla, mutta isä kun oli sen jo iskenyt alle… Tarkan euron kaverina hän oli ajanut renkaat sileiksi kuin kiisken kyljet. Ei hyvä juttu laisinkaan. Kyllä siinä vähän taisin saarnata turvallisuudesta samalla, kun talvirengas rullattiin varastosta esiin. Poikakin oli tulossa junalla koulun jälkeen…

Isä lähti rengasostoksille, minä saapastelin yksin metsään.

Tai no, enhän minä siellä yksin ollut. Se selvisi, kun rasahdus kuului lähituntumasta suppiksia noukkiessani. Nousin seisomaan. Komean kokoinen valkohäntäpeura siinä parin puun takaa tuijotti minua. Minä tapitin takaisin. Kumpikaan ei liikahtanut. Takaraivon uumenista kaikui Sergio Leonen leffojen westernmusiikki… Se katkesi peuran erikoislaatuiseen mölähdykseen, häntä pystyssä se lähti tiehensä. Minä vain tuijotin lumoutuneena ketteriä loikkia ja peuran pomppivaa persettä. Niin, mielummin sitä, kuin lähestyvää turpaa. Kohtaamisesta oppineena aloin äännellä aina välillä. Sitten keksin, että pienet laulunluritukset silloin tällöin voisivat toimia.

”Illan tullen, kun saavun satamaan”, vai miten ne sanat menikään? Enhän minä osannut lyriikoita tarpeeksi!

Huusin sitten vain aina välillä ”Kukkuu”, sehän toimi, linnutkaan eivät säikkyneet.

Pääsin vielä parina päivänä yksin metsään kukkuilemaan, kun seniori- ja junioriosasto urhelivat golfkentällä. Keski-ikäosasto noukki metsästä nauttien satoa koriin, talven varalle. Mustatorvisieniä, suppiksia ja mustavahakkaita löytyi mukavasti. Kuivurit jauhoivat öisin.

Äiti ruokki meidät herkuillaan piloille, tyrnimarjojakin maisteltiin. Ihan parasta.

blank
Tyrnistä tykisti vitamiineja

Paluumatkalla kotiin pojan ajaessa, tiirailin hyviä metsäapajia ja maisemia. Siinä matkan aikana bongasin noin viisitoista peuraa. Ja yhden kuusikon varjoissa heilui järkäleenkokoisen uroshirven sarvet, kun se jyysti kutiavaa etujalkaansa. Suorastaan pelottavan lähellä tietä.

Niinpä, tarkkaavaisuutta syksyyn ja hyvät renkaat alle!

 

Terkuin Anu

Nyt kävi lykky! Kevätreissu Snapperiin

blank
Vapun aatto koitti ja se meni vanhempieni mökillä lähinnä lepäillen ja saunoen. Talviturkki lähti heti kerralla hyiseen mereen. Kyllä teki eetvarttia! Vappupäivänä sitten ehdittiin äidin kanssa pikku metsäkierrokselle tutkailemaan kevääseen heräilevää luontoa. Komeita ahveniakin saatiin isän laskemista verkoista savustuspönttöön ja innostuin niin, että kissat jäivät vielä hoitoon mökille ja emäntä lähti tekemään työpäivät alta pois kuleksimasta. Perjantaina heti töiden jälkeen takaisin mökille ja Vain Elämää-jakson jälkeen unille, olivathan säätyypit luvanneet upeata aurinkoista säätä tuleville päiville. Sitä ei pitkän ja pimeän talven jälkeen voisi missata!

Lauantaiaamuna heräsinkin pöpperöisenä auringon valoon ja kömmin sängystä kahvin keittoon. Rauhallisen aamiaistuokion jälkeen lähdimme äidin kanssa metsäretkelle katsastamaan löytyisikö korvasieniä tai huhtasieniä. Kävelimme peurojen ja hirvien tallomia reittejä ja kuuntelimme lintujen liverrystä. Korvasieniä ei näkynyt ja aikaisempien vuosien huhtasienipaikatkin olivat hiljaisia. Päätimme sitten vain keskittyä luonnossa kulkemiseen ja rupateltiin siinä samalla kuulumisia ja nautittiin upeasta kelistä.

Muutama peurakin kirmasi puiden lomassa meitä karkuun ja oravat säksättelivät kuusien kätköistä. Leppoisaa lenkkeilyä rauhalliseen tahtiin tallustellen. Takaisin mökille päin astellessani peurapolkua seuraten se sitten yllättäen tapahtui. Silmät nauliutuivat keskellä polkua kasvavaan ruskeaan mykkyrään. Huusin heti äidille että nyt kävi lykky! Kevään ensimmäinen korvasienilöydös oli totta ja kännykkä heilahti vauhdilla kuvausasentoon.

Korvasieni
Tuoreena tappavan myrkyllinen korvasieni on ohjeiden mukaan keitettynä herkullinen ruokasieni

Polulla oli myös muutama nousukas lisää ja päätimme jättää ne vielä kasvamaan ja lähdimme saunanlämmityspuuhiin. Isä olikin pohjanmaalla metsähommissa, niin saimme naisten saunan ja oikein pitkän kaavan mukaan. Äiti on kehitellyt huippuidean saunan jälkeisnautinnon kruunuksi. Hän on ostanut kirppikseltä pitkän hupullisen lammasturkin, minkä lämmössä on hyvä jäädä katselemaan rantamaisemaa ja seurailemaan eläinten puuhia iltahämärässä. Hän on myös säästänyt 70-luvulla ostamansa lammasturkin, minkä minä sitten tungin päälleni. Eihän se kiinni asti mennyt ja totesin, että kyllä on äippä ollut pikkainen aikoinaan. Hivenen kyllä kirveli, koska takki on niin makea, että ottaisin sen käyttöön itselleni oitis, jos vain siihen mahtuisin kunnolla. Idea toimi silti ja oli mahtavaa istua hiljaa ja seurata lepakon taidokasta lentoa lähellä vedenpintaa ja joutsenien touhuja sekä kuunnella luonnon ääniä. Nyt kyllä mietin, voisikohan ompelija isontaa tuota upeaa 70-luvun takkia jotenkin? Kierrätystä äidiltä tyttärelle ja se takki on aikoinaan niin hyvin tehty, ettei vuodet näy siinä juuri ollenkaan! Pitääpä tutkia asiaa…

blank

Ulkoilun ja pitkän saunareissun jälkeen uni maistui ja sunnuntai sujui rennosti touhuillen. Auringon laskiessa kävimme vielä korvasienipaikalla ja löysimme niitä myös lisää, kun haravoimme löytöpaikan läheisalueen tarkasti. Keräsimme aarteet talteen ja keitimme mökin kaasugrillin sivuliedellä myrkyt Eviran ohjeiden mukaisesti pois. Äiti antoi tuon pienen saaliin mukaani ja sitten kissat kyytiin ja kohti kotia.

Seuraavana päivänä työpäivän lomassa muistelin, kuinka joskus Mustiossa kesäteatterikeikalla olin syönyt lohta ja muusia korvasienikastikkeen kera ja se oli herkullinen muisto se. Töiden jälkeen kävin sitten kalastamassa marketin tiskiltä palan lohta ja turvauduin lounasosaston valmiiseen perunamuusiin. Minulle jäi vain korvasienikastikkeen valmistus ja olihan se hyvää. Voi kunpa löytäisi joskus vielä sen ison apajan!

Keväisin terkuin Anu

Korvasieni

Lahden Sienipäivät 2017

blank

 

Hip Hip Huraa!

Edeltävän viikon lähimaaston pikatsekkaus antoi luvan odottaa jonkinlaista satoa sienipäiville. Tatteja ja kantarelleja oli näkyvissä jonkin verran, joten innolla odotimme tulevien sienipäivien löydöksiä.

Sienipäivät käynnistyivät perinteisesti perjantai- iltana, kun Anu töiden jälkeen suuntasi auton keulan kohti Lahtea. Anun saavuttua laitoimme saunan tulille ja aloimme suunnitella seuraavan päivän ohjelmaa sienikaveri Eevan metsäopastusta varten. Tutkimme lähialueiden maastokarttaa ja valitsimme sopivia sieniretkireittejä. Tähtäimessä oli myös löytää sienikotolaisille uusia aluevaltauksia.

Lauantaina Eeva saapui innokkaana paikalle. Odotellessamme sadekuurojen väistymistä Eeva esitteli ohjeistuksemme mukaista metsävarustustaan. Selvästi sienikorin kahva poltteli jo kädessä. Sadekuurot väistyivät ja pääsimme metsään.

Valitsemamme maasto oli sopivan helppokulkuinen ja “tattirikas”. Ajatuksenamme oli totuttaa Eeva tunnistamaan ja löytämään herkkutatteja. Alussa tuntui, että maastossa on hieman hiljaista, mutta sitten alkoi iloisia hihkahduksia kuulua! Hei, tässä taitaa olla herkkutatti! Ja täällä! Ja kantarelleja!

Pienellä tauolla nautimme eväitämme ja Eeva tarjosi meille valmistamiaan luomu- ja terveyssnacksejä; raakasuklaata, siemenleipää ja jotain palleroita. Se oli uusi ja mielenkiintoinen makukokemus.

Retki oli kokonaisuudessaan onnistunut, sienikorit saivat sopivasti täytettä ja Eeva vielä perillä jäi seuraamaan sienten käsittelyä säilöntää varten. Seuraavana päivänä olikin kiva kuulla, että kuivuri oli hankittu, Eeva oli käynyt omalla sienireissullaan ja tattisaalis olikin jo kolminkertainen. Hyvä Eeva!

blank     blank

Sienipäivien jatko sujui uusiin metsäalueisiin ja niiden antiin tutustuessa, tuloksena olikin uusia apajapaikkoja. Sikurirouskuja,  MTS:ää (mustatorvisieniä), HT.tä (herkkutattia), kuusenleppärouskuja ja haaparouskuja. Ja niinhän siinä kävi, että sienihulluus iski emmekä malttaneet lopettaa ennenkuin hämärä laskeutui. Päämajaan saavuttuamme todellisuus oli kohdattava – hyvin runsas sienisaalis odotteli käsittelyä! Sauna lämpenemään ja saaliin kimppuun. Kello olikin lähes 04 ennenkuin saimme sienet renslattua ja pään tyynyyn.

Kokonaisuudessaan LSP 2017 tarjosi runsaan sadon, hienon syyssään, upeita metsähetkiä ja kirsikkana kakussa uuden sienituttavuuden – NOKIROUSKUN. Nokirousku on harvoin runsaslukuinen  mutta meillä kävi munkki ja löysimme oikein jackpotin.

blank

Metsän antimia ja pikku pistos

blank

Snappertunaan vanhempien mökille ja iskän kanssa sienimetsälle. Espoosta löysin jo mustatorvisienet poikineen, eli hinku oli kova korintäytölle! Kurvattiin auton kanssa niin sanotuille varmoille paikoille, mutta hiljaista oli… Mukana oli onneksi poimuri ja ämpäri, niin mustikat saatiin talteen. Jokunen kantarellikin löytyi. Vaihdettiin siis paikkaa ja seuraavasta kohteesta löytyikin jo enemmän saalista. Yksi entinen metsäneläväkin, ehkä ilveksen saalis?

blank

Kori alkoi täyttyä. Kantarelleja, herkkutatteja ja mustatorvisieniä. Jopa suuri herkkuni sillihapero( tosin vain yksittäinen löydös) paljasti itsensä 🙂 Näitä kun löytäisi enemmän! Ja niinhän siinä sitten kävi, kun erkaannuttiin sienien perässä toisistamme, että perinteinen eksyminen tapahtui… Huhuilut kuuluivat jonkin aikaa, kunnes hiljeni.

Onneksi olin vaihtanut puhelinta vanhasta “akku loppuu”- versiosta ja appina oli karttapalvelu. Reittiviiva kehiin ja metsätie löytyi ja niin autokin!blank

blank

Auto löytyi ja siinä se iskä hotki vattuja puskista… Minä liityin joukkoon, kunnes yhtä oksaa nostaessa huomasin sen alta kuhinaa…Ampiaispesä! Lähti akka kuin hauki rannasta ja vain yksi amppari ehti pistää korvaan. Avuksi rahkasammalta vanhan kansan oppien mukaisesti ja kyllä helpotti polte heti 🙂

blank
Rahkasammalta

Kyllä metsässä on mukavaa… Tosin yksi punkki löytyi kaulasta, minkä irroitin ja rokotus on hoidettu, eli ei hätiä mitiä. Ja saihan sitä pakkaseen ja mahanpohjalle herkkuja!

Terkuin Anu

blank
Mustatorvisieniä

 

Sieniretki Espoossa 2016

Herkkutatti
blank
Parin tunnin pyrähdys metsässä tuotti mukavasti saalista

Pitkästä aikaa metsässä Espoossa ja täsmäiskuna ajattelin käydä ns. Varmat paikat läpi.

Suuntasin paikalle, missä on aina ollut hyvä mustavahakaspaikka, mutta siinä möllötti jotain ihan toisenlaista. Frisbeet lentelivät puiden lomassa ja porukkaa oli melkoisesti.

Metsään olikin rakennettu frisbee-golfata ja laji näytti kyllä varsin mielenkiintoiselta, pitääpä joskus kokeilla… Vaikka rehellisyyden nimissä pikkaisen harmitti tuo apajapaikan menetys…

blank
Tästä löytyi aiemmin mustavahakkaita
blank
Apajapaikat muuttuvat

 

 

 

 

 

 

Siirryin takavasemmalle ja syvemmälle metsän puolelle ja kyllähän sieltä löytyi

korintäytettä mukavasti. Suppilovahveroitakin jo nousussa, taitaa tulla hyvä sienisyksy 🙂

Terkuin, Anu

blank
Mustavahakkaita löytyi runsaasti

Snappertunan Sienipäivät 2014

blank

Kovin odotettu sienikotolaisten superviikonloppu käynnistyi torstai-iltana kun autojemme keulat suunnattiin työpäivien päätteeksi kohti Karjaata. Ennusmerkit mahdollisista monipuolisista sienisaaliista olivat lupaavia, ja mukaan olikin pakattu iso määrä pakastusrasioita. Ja pahvisia laatikoita. Ihan varoiksi vaan :D.

Noh, torstai oli jo lähes perjantain puolella kun saavuimme tukikohtaamme. Siinä hetki vaihdettiin kuulumisia, suunniteltiin perjantain maastoja ja no – lauleskeltiin ukulelen säestyksellä ikivihreitä 😉

Hyvien yöunien ja aamupalan  jälkeen eväiden tekoon, ja suunta kohti apajia..

Toiveissa oli löytää mustatorvia ja tatteja, niin ja rouskuja. Ensin pysähdyimme jo tutuksi tulleeseen mustavahakasmaastoon. Ja hetken kun valtelimme, niin Jippikayjee! Maasto ei pettänyt, siellähän niitä oli 🙂 Aika runsaastikin vielä.. Samoilta huudeilta löytyi vielä jokunen tatti ja haaparouskukin… mutta ei mustatorvia… vaihdoimme paikkaa edelleen mustatorvien toiveissa.. ja muutama ressukka löytyi paikanvaihdon jälkeen, mutta saaliin määrällä ei tosiaan voinut juhlia. No onneksi rouskuja ja mustavahakkaita löytyi reilusti. Ne kun illalla esivalmistelimme niin hups – kellohan oli jo aika paljon.

blank

Mutta rantasaunan taika oli kuitenkin vielä koettava… kirkas tähtitaivas, ei valosaastetta eikä mitään ylimääräisiä häiritseviä ääniä.. Hieno hetki…siinä kun rantakalliolla istui ja katseli taivaalle, niin tuli ajatelleeksi yhtä sun toista…

Noh lauantaina sitten kunnon unien ja aamupala-eväs rituaalien jälkeen suunnattiin jälleen maastoon… tällä kertaa hieman kauemmas… mutta niinhän siinä kävi, että metsähakkuut olivat nyt “pilanneet” ne varmat paikat, ja kuivuuskin vaivasi niitä seutuja.. ja eiku takaisinpäin… päätimme kuitenkin jalkautua matkanvarrella vielä yhdelle metsätielle ja käveleskellä tutkimaan maastoa… kuivaa oli sielläkin… muutama mantelihapero löytyi, ja lisää haaparouskuja ja sitten… löysimme aarteita… leppärouskuja- oi mikä ilon päivä!  Sitten kun niitä muutama oli löytynyt niin aloimme näkemään niitä lisääkin! Ja ihan komea saalis niistä kertyikin.

blank
Kuusenleppärouskuja

Olihan meillä myös jännityksen hetkiä siinä kävellessä. Sama hiekkatie on ollut vissiin eläintenkin suosiossa… oli pientä sorkanjälkeä, isompaa ja TOSI isoja sorkanjälkiä. Niin ja pieniä tassunjälkiä – ja ISOJA tassunjälkiä… vähän jäi mietityttään oisko kuitenkin ollut Ilves kyseessä? Sellainen oli kuitenkin alueella nähty. No tiedä tuosta sitte 🙂

Illalla jälleen saaliin valmistelua, saunaa ja hieman lautapelejä.. ja unta sukkulaan 🙂

Sunnuntaina sitten nukuimme pitkään, siivoilimme mökin ja nyyh, suunta takaisin kotia kohti. Hieno sää suosi meitä koko viikonlopun, sillä kun alkuillasta saavuin Lahteen niin koleus ja sade tervehtivät reipasta sienihullua…

No, ihan niin runsas saalis ei ollut kuin kolme vuotta aiemmin, mutta tyytyväinen saaliiseen toki olen. Täällä lahdessa kun on ollut kovin, kovin hiljaista tuolla sienimetsässä.

 

 

 

Syyskuun sienisatoa

blank

Syysflunssa iski, mutta onneksi ehdin eilen metsäretkelle Espooseen. Aluksi tarkoitus oli käväistä vain katsomassa, josko mustavahakkaat olisivat nousussa. Kävelin ensin paikoille, mistä niitä on löytynyt joka vuosi ja kah! Siellä niitä olikin mukavina rykelminä, ja ehdin vielä ennen toukkia. Ja siitähän se sitten lähti! Teki mieli tutkia uusia reittejä ja mielessä pyöri suoranainen himo löytää uusia mustavahakaspaikkoja. Ja samassa eteen aukesikin kehnäsienipolku. Nuoria yksilöitä…myssypäitä. Veitsi heilumaan ja kori sai täytettä. Hyräillen eteenpäin ja HALT: Mustatorvisieniä!!! Paikan koordinaatit heti muistiin tulevia vuosia varten ja pakkohan se oli ottaa oikein selfie: “Torvet metsässä”-teemalla…

blank
Kyllä hymyilyttää, kun löytää uusia apajapaikkoja

 

 

blank
Tuttu mustavahakaspaikka ei pettänyt

 

 

 

 

 

 

 

Ja metsässä käyskentely jatkui, ketään ei näkynyt tai kuulunut missään, vain metsän eläimet rapistelivat ja ääntelivät. Ja kyllä ne uudet urat tuottikin tulosta, meinasin astua päälle! Uusi mustavahakaspaikka löytyi! Paljon pieniä nousukkaita ja kunhan flunssa helpottaa, niin metsään on päästävä noukkimaan ne isompina. Metsäkoodit muistiin ja kohti rinnettä, missä on aina ollut keltahaperoita…Olihan niitä, mutta vain kolme ja sitten silmät nauliintuivat tatteihin….Ruskotatteja! Joku on niitä kutsunut kuulemma köyhän miehen herkkutateiksi, mutta kyllä ne kolmen tähden leimalla ainakin sienikirjoissa esiintyvät, ja ovat sienikotolaisten mielestä oikein maukkaita.

blank
Ruskotatteja

Kun paluumatkalla kohti autopaikkaa löytyi vielä haaparouskuja, lampaankääpä ja kuusenleppärousku, oli hyräily entistäkin duurivoittoisempaa ja hymy herkässä.

blank
Sienisaalis ja puuhastelua tiedossa

Kotona perkaushommat käyntiin. Maisteltiin pojan kanssa siinä ohessa pannulla pyöräytettyjen isohaperon, keltahaperon ja kuusenleppärouskun aromeja kuin viininmaistajaisissa ikään ja todettiin, että jokaisella on oma hieno makunsa ja kyl on hyvää!

 

Sieniterkuin Anu

 

 

 

 

 

 

Herkkutatteja ja uusi löydös

blank

Viikonlopuksi vanhempien mökille ja metsään. Elokuu oli jo pitkällä ja suunnistimme tutuille apajapaikoille. Kyllä! Kantarelleja oli, ja jotain, mitä en aikaisemmin ollut löytänyt….Voisiko olla näin hyvä mäihä ??? Kultarouskuja…. Valkoinen maitiaisneste ryöpsähteli runsaasti ja sillintuoksu pöllähti, sienikirjojen kuvat täsmäsivät. Suomen sieniseuran Facebook- sivustolle kuva menemään ja olihan muutkin näitä löytäneet juuri nyt. Jes, ensimmäistä kertaa osui kohdalle ja pitihän tätä kehuttua herkkua pyöritellä hetki pannulla voin kera ja maistaa. Hyvää oli! Taas uusi omanlainen maku, ihan erilainen taajuus, kun millään muulla sienilajilla.

 

blank
Kultarouskut matkalla pannulle
blank
Kantarelleja

 

Iltasauna ja uinti sekä ajatukset kohti seuraavia apajia. Seuraavana päivänä uudessa paikassa oli myös hirvikärpäsiä, ne viholaiset! Vaikka hirvikärpästakki oli päällä, niin joku löysi tiensä rintsikan sisälle ja puri tissiin- auts! Hirvikärpässuojausta on siis tehostettava!!! Mutta mitäs sieltä sammaleikosta pilkistikään? Nousevia herkkutatteja! Sato oli siis nousemassa… Mökkisaalis talteen ja kotiin.

blank
Herkkutatti

 

 

Elokuun vika viikko ja tunnustelu Espoon metsiin. Voi mahoton, mikä määrä herkkutatteja ja ihan priimaa kamaa. Tällaista satoa en ole kyllä vielä koskaan nähnyt! Metsään heti, kun ohjelmasta löytyy pieni rako ja kuivuri yöksi jauhamaan! Tätä syksyä muistellaan vielä pitkään… Herkkutatit, mmmmmm 🙂

Sieniterkuin, Anu

blank
Kuivuri täyteen ja tatit talteen
blank
Tunti metsässä ja kasa herkkutatteja!

Keväinen sieniretki

blank

Käki kukkui ja facebookissa näkyi useita korvasienipostauksia. Olin löytänyt jo muutaman yksilön Espoosta ja himotti lähteä oikein kunnon metsästysretkelle.  Sain houkuteltua iskän mukaani korvasienijahtiin. Suuntasimme Raaseporin alueelle, missä oli muutamia sopivan vanhoja hakkuualueita. Auto parkkiin metsätien reunaan ja mitäs-mitäs!  Huomasin terävän ruskean kärjen kurkkimassa läheisestä ruohikosta. Lähempi tarkastelu paljasti pienen kartiohuhtasieniesiintymän! Ensimmäinen löydös ikinä! Mikä munkki! Jippii!

blank
Halkaistu kartiohuhtasieni
blank
Kartiohuhtasieni

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Huhtasienet mukaan ja kohti hakkuualuetta. Ensimmäinen alue natinkia, vaihdettiin toiselle, vanhemmalle hakkuulle, minkä saavuttaakseen piti kulkea yhden metsän poikki. Ja mitäs sieltä löytyi!?! Pulkka puujaloilla… Menninkäisten sateensuoja? Vai puunkuljetus-pulkka?

blank
Metsästä löytyy kaikenlaista…

Toinen hakkuualue oli kuitenkin yhtä hiljainen korvasienten suhteen, kuin oli ensimmäinenkin. Kolmas toden sanoo ja paikka vaihtui. Nyt oli kyllä edessä niin lupaavan oloinen hakkuualue että! … Jos olisin korvasieni, niin varmasti kasvaisin siellä! Tässä vaiheessa aurinko porotti armottomasti, hellelukema +27….ja korvasienet loistivat poissaolollaan. Suosiolla mökille ja pakkohan ne huhtasienet oli paistaa heti voissa ja maistaa. Mikä makunautinto! Ja eihän sitä voinut vielä luovuttaa, vaan köpöttelin vielä pienen kierroksen lähialueella ja sehän se sitten kannattikin: komeita korvasieniä pikku muhennosta varten. Myrkyt ensin pois keittämällä  Eviran ohjeitten mukaan ja kokkailemaan.

Kyllä kannatti tarpoa ja hikoilla, ehkä joskus vielä se superesiintymäkin osuu kohdille…

Terkuin, Anu

blank
Komea korvasieni