Vihdoinkin – metsäretkiä.

Voi kuinka tätä onkaan odotettu! Hyvissä ajoin ennen viime viikonloppua sovimme naapuruston Kielon kanssa menevämme lauantaina oikein kunnon sieniretkelle, eväiden kera. Hänen koiransa Viivikin pääsisi reippaalle maastolenkille.

Suunnitelmissa oli pidempi retki uusille sienimaastoille. Sen verran tuleva retki kihelmöi, että perjantaina unikin vältteli saapumistaan. Kuvat sieniapajista ilmaantuivat jonnekin alitajuntaan heti kun silmänsä sulki. Tai sitten täysikuu teki tepposiaan.

Niin tai näin, kello herätteli lauantai -aamuna hyvissä ajoin. Jouduin käymään töissä ennen suunniteltua sieniretkeä. Mutta voi ettien että – kuulin sateen ropisevan peltikatolle tasaiseen tahtiin, eikä niinkään hiljaisesti. Pettymys oli suuri – eikö vieläkään ?

Kävin töissä suunnitellusti ja tutkittuamme sääennusteita päädyimme siirtämään metsäretken sunnuntaille. Luvassa oli aurinkoinen sunnuntaipäivä. Toivo heräsi uudelleen.

Sunnuntaiaamuna oli suorastaan jännitystä ilmassa. Verhot auki ja jeeee! Auringon säteet kaunistivat syksyistä maisemaa. Ihanaa, kohta metsään. Syksyn ensimmäinen kunnon metsäretki toteutuu. Kahvit termariin ja eväät vyölaukkuun. Korit valmiiksi ja sieniveitset mukaan. Naapuriin, sieltä Kielo ja Viivi kyytiin ja auton keula kohti lähtöpaikkaa.

Metsätien varressa näkyi muitakin autoja siellä täällä. Hieman hiipi jo pelko puseroon että onkohan koko alue jo ihan putsattu? Auto parkkiin ja siellähän olikin mukava pariskunta istuskelemassa retkijakkaroilla. Puolukkametsän antimia siistimässä olivat. Huh, huh. Jospa ne muutkin autokunnat olivat marjametsällä? Noh, siinä samassa kun tavaroitamme keräiltiin kasaan, metsästä asteli reippaasti toinen pariskunta sienikorien kanssa. Olivat käyneet pitkän tsekkauksen yhdellä alueella ja varsin sieniköyhää oli ollut. Muutamia tatteja ja pari kantarellia oli koreihin keräytynyt. Yhdessä tutkimme heidän kulkemaa reittiä kännykän sovelluksesta. Ison alueen olivat tsekkailleet, joten ei ainakaan sinne.

Juha Pakkanen ja maastokarttasovellus

Saimme Juhalta hyvän vinkin mihin ei kannata suunnata, siispä askeleet toiseen suuntaan.

Hetken matkaa metsätietä pitkin ja sitten metsän siimekseen. Eipä tarvinnut pitkään kävellä kun alkoi herkkuja näkymään. Muutamia herkkutatteja saatiin jo alkumatkasta koreihin. Sitten näkyviin tuli vanha kuusikko – sinne siis. Ja kyllä, rouskujahan siellä oli. Priimaa haaparouskua minulle ja mustarouskuja Kielolle. Ja Viivikin löysi mieluisan aarteen. Hirvi oli tullut tiensä päähän ja vanhahkot jäänteet tai ainakin jokin nikamaosa kelpasi Viiville  oikein mainiosti. Sitä hän kantoi mukanaan taukopaikalle saakka.

Kielo ja Viivi taukopaikalla
Viivin löytö

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pienen huilin jälkeen jatkoimme etsiskelyä hyvällä menestyksellä ja koreihin kertyi herkkutatteja ihan mukavasti. Kolmen tunnin rupeaman jälkeen suuntasimme takaisin autolle, nautimme vielä metsäkahvit ja eväsleivät ja kotia kohden.

Palautin Viivin ja Kielon kotiinsa, mutta sen verran jäi sienimaastot polttelemaan että ajattelin käydä vielä pikaisesti tarkistamassa jo aiemmin löytämäni leppärouskupaikan. Pari tuntia siinä vielä meni, mutta kannatti käydä. Vielä niitä vähän löytyi.  Löytyi myös vielä vähän lisää haaparouskuja ja muutama herkkutattikin.

 

Metsä palkitsi kulkijan

Loppuilta kuluikin sujuvasti saalista käsitellessä. Haaparouskut keittelin ja muut pääsivät pannulta pakkaseen. Hyvä retki ja sopiva saalis.

Alkuviikko meni työjuttuja hoidellessa, mutta sitten tiistaina Kielo soitteli että olivat Ingan kanssa lähdössä pikku sieniretkelle, lähtisinkö mukaan? Arvatkaa vaan tarvitsiko kahta kertaa kysyä? Noh ei tarvinnut. Korit autoon, Kielo, Viivi ja Inga kyytiin, auton keula samoille suunnille missä sunnuntaina olimme käyneet. Ai niin, Ingahan on siis myös täältä omilta huudeilta ja hänen ”Taivaallinen Tattikeitto” – resepti löytyy myös kirjastamme  Sienikoto-Luonnosta Lautaselle. Jollet ole vielä kokeillut, niin suosittelen. On nimensä mukaista herkkua.

Nopea siirtymä metsään, korit ja ämpärit kantoon ja herkkuja hakemaan. Iltapäivä oli jo hyvässä vauhdissa, Ingalla hakusessa rouskuja, meillä muilla ei ollut täsmäkohdetta. Paitsi Viivillä hirvenluut. No ne löytyi uudelleen ja meillekin kertyi korien ja sankkojen täytettä sopivasti. Jopa ensimmäiset suppiksetkin nähtiin, tosin hyvin hyvin pieninä alkuina, mutta kuitenkin. Tuleva apajapaikka on nyt tiedossa.

 

Hyvä reissu, taas kerran

Pari päivää arkea jälleen väliin ja sitten oli luvassa vielä yksi metsäretkipäivä. Odotettu sellainen. Pitkäaikainen sienikaverini Laura oli tulossa torstaina seurakseni Lahteen ja kunnon metsäretkelle tänne lähimaastoihin. Hieman jouduttiin kuitenkin tinkimään suunnitellusta aloitusajasta, koska hän oli studiossa viimeistelemässä yhdessä Higher Ground Gospel-kuoron kanssa toteutettavaa joululevyä. Tuon projektin lopputulosta minä odotan kyllä kovasti. Luvassa on takuuvarmaa musiikin ilotulitusta myös konserttikiertueen muodossa. Ainakin minä menen takuuvarmasti tuota kuulemaan ja katsomaan.

Niin mutta se metsäretki.

Odotellessani Lauraa saapuvaksi värkkäsin meille eväsleivät ja keittelin kaffet pikkutermareihin. Hänen saavuttuaan, sekä pienen aterioinnin jälkeen, suunta oli kohti lähimetsiä.

 

Lauran kanssa retkellä

Laurahan on mustatorvisienten ja suppilovahveroiden suuri ystävä. Harmillisesti niitä ei nyt vielä löytynyt, mutta herkkutatteja, lampaankääpää ja voitatteja sen sijaan ihan kivasti. Metsässä nautittujen eväiden jälkeen suunta kotiin ja sienten siivoiluun. Illalliseksi suunnitelmissa oli lohta voitattihöystöllä. Sitä siis kokkailemaan. Saunaa odotellessa oli sopivasti aikaa nauttia illallista ja päivittää kuulumisia.

Muutaman tunnin metsäsamoilu, hyvä ruoka ja sauna vaativat kuitenkin veronsa ja uni kutsui kulkijoita jo suhteellisen aikaisin. Mukava ilta ja oli tosi kiva nähdä taas pitkästä aikaa sieniretken merkeissä. Sovimmekin uudesta sieniretkestä pikapuolin. Suppikset odottelevat löytämistä edelleen.

Oli kaiken kaikkiaan tosi mukava viikko, metsä tarjoili jälleen sitä parastaan. Moni asia saa ihan uuden perspektiivin kun touhu ja kiire hieman hellittää. Mieli lepää, askel kevenee ja taas jaksaa arkea paljon paremmin.