Suppilovahvero

 

Suppilovahveroita sienikotolaiset ovat keränneet syksyisin  jo lapsuudesta lähtien. Näitä sieniä on helppo kerätä ja ne ovat sienestäjien riemuksi löydettävissä lumen tuloon asti, sillä nämä sissit eivät pakkasta kavahda. Suppilovahvero on usein myös varsin satoisa ja kun löytää oikeat paikat, ovat korit nopeasti pullollaan!

Rykelmä suppilovahveroita

Suppilovahveroissa on plussaa myös helppo kerättävyys, matoja ei juurikaan ole, ehkä joskus joku pikku etana, mikä on helppo pudottaa kyydistä matkalla koriin. Sitkeimmät etanayksilöt ovat tunkeneet ovelina itsensä onttoon jalkaan, mutta paljastuvat, kun sienen aukaisee halki. Säilömisessä löytyy kaksi koulukuntaa, jopa sienikodon sisältä. Päkä asettelee suppikset kuivuriin ja Anu vie sienet paloiteltuina pannun kautta pakkasen puolelle. Kyllähän kuivatut versiot vievät vähemmän säilömistilaa ja säilyvät pidempään, mutta aromit pysyvät parhaiten tuoreenomaisina pakastetuissa suppiksissa (ja tämä on nyt Anun makuaistimielipide)….

Suppilovahveroita on mukava kerätä

Suppilovahveroita löytää parhaiten sammaleisista havumetsistä loppusyksystä, toki varaslähtökasvustoja voi bongata aiemminkin. Lakki on ohut ja suppilomainen ja keskellä on kuoppa, mikä usein jatkuu onttoon, keltaiseen jalkaan. Sienikotolaiset ovat havainneet lakin värissä paljon erilaisia värimuunnoksia tummanruskeasta vaaleampaan.  Kosteikkovahvero on paljolti suppilovahveron näköinen ja myös erinomainen ruokasieni, mutta joskus rustonupikka saattaa harhauttaa kerääjää. Tätä liukaspintaista sitkeää sientä ei kannata kerätä laisinkaan. Jos epäröi, niin sienikirjojen tutkiminen ja kokeneen sienikaverin opastus auttaa.

Suppilovahveroita sammaleikossa

 

RUSTONUPIKKA:

Rustonupikka EI ole ruokasieni